Mathilda Vesa
Nykytanssi, lyrical jazz
Olen vuonna 2019 Turun AMK:n Taideakatemiasta valmistunut tanssinopettaja ja tanssija. Jatkokouluttaudun parhaillaan Teatterikorkeakoulun Tanssijantaiteen maisteriohjelmassa ja olen opettanut eri ikäisiä ja tasoisia oppilaita vuodesta 2019 alkaen mm. nyky- ja jazztanssissa.
Opettajana minulle on tärkeintä luoda oppilaille turvallinen, kannustava ja innostava oppimisympäristö, jotta jokainen voisi yltää täyteen potentiaaliinsa. Tanssitunneillani keskitytään monipuolisesti liikkeen tutkimiseen sekä lajitekniikoiden harjoittelemiseen. Koen, että etenkin monipuolinen liikelaatujen ja -ratojen harjoittaminen sekä kehotietoisuuden syventäminen ovat yhtiä avaimia ilmaisun kehittämiseen sekä myös tanssista nauttimiseen kokonaisvaltaisena kokemuksena.
Tunneilleni pyrin luomaan iloisen tekemisen meiningin, jossa saa heittäytyä, mokailla, hikoilla sekä pitää ennen kaikkea hauskaa maailman parhaimman lajin, tanssin parissa!
Anna Konkari
Baletti
Olen Suomen Kansallisbaletin koulun kasvatti, opettajina mm. Marianna Rumjantseva, Tuomo Railo ja Seija Silfverberg. Sain kiinnityksen Kansallisbalettiin vuonna 1995 ja tanssin siellä aina vuoteen 2020 asti.
Olen aina rakastanut lavalla oloa ja roolien tulkintaa, ja se näkyy myös tunneillani. Oikeat liikeradat ovat tärkeitä, mutta erityisen tärkeää on nauttia tanssista, musiikista ja liikkeestä. Mielestäni jopa lämmittely Tendun voi tanssia ja pyrin kiinnittämään tunneilla huomiota myös taiteelliseen ilmaisuun.
Urani aikana olen tanssinut lukuisia solistisia rooleja, mieluisimpina Anna Kareninan Betsy, Joutsenlammen Pikkujoutsenet, Hintriikka Seitsemästä Veljeksestä ja Lillas Pastia baletista Carmen. Moderni ja neo-klassinen repertuaari ovat myös hyvin lähellä sydäntäni.
Sylvie Guillem, Natalia Makarova, Tero Saarinen, Jorma Uotinen, Jiri Kylian, Heinz Spoerli, Marjo Kuusela, Natalia Horezna, David Dawson, Alexei Ratmansky, Jorma Elo, Val Caniparoli ja Javier Torres ovat muutamia koreografeja, joiden kanssa minulla on ollut ilo ja kunnia tehdä töitä.
Lara Müller
Baletti
Lara Müller is a dancer and dance teacher from Switzerland. After her graduation Lara has worked with different Choreographers in Switzerland and abroad. Since March 2021 Lara lives in Finland,
Teaching has always been a passion for her. The main goal in her classes is to create a positive and relaxed atmosphere. It’s important to Lara, to teach the students how to get freedom within the technik and to find the joy in dance.
Gabriella Serra
Baletti
Gabriella on alun perin Italiasta kotoisin. Hän sai koulutuksensa Cannesissa
kuuluisassa balettikoulussa Centre de Danse International Rosella Hightower
(nyk. École Supérieure de danse de Cannes Rosella Hightower), jossa hän
opiskeli Pariisin oopperan opettajien ja tähtitanssija Rosella Hightowerin
johdolla. Hän on toiminut tanssijana Belgiassa, Italiassa, Saksassa ja useissa
Suomen Kansallisoopperan produktioissa teoskohtaisilla sopimuksilla.
Gabriella on opettanut eri kouluissa pääkaupungin seudulla vuodesta 2008
alkeista edistyneisiin. Hän on toiminut aktiivisesti Tanssille ry:n
hallituksessa (v. 2009-2014) ja pitänyt Tanssille ry:n ammattilaisille
tarkoitettuja klassisen baletin aamutunteja.
Gabriella on perehtynyt tanssipedagogiikkaan laaja-alaisesti. Hän on
osallistunut Balettipedagogit ry:n järjestämille kursseille; suorittanut
Tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot Jyväskylän yliopiston
liikuntatieteellisessä tiedekunnassa (v. 2014); ja hän on opiskellut klassisen
baletin didaktiikkaa Rooman Accademia Nazionale di Danza –
korkeakoulussa, josta hän on valmistunut maisteriksi vuonna 2019.
Tutkinnon jälkeen hän on opettanut myös Balettioppilaitoksessa. Työelämän
aikana Gabriella on imenyt vaikutteita eri koulukunnista ja eri tyyleistä.
Opetuksessaan hän hyödyntää sekä venäläisen koulun kehittämää
metodologiaa että ranskalaiselle tyylille ominaista nopeaa jalkatyöskentelyä
ja dynaamisuutta.
Jere Jääskeläinen
Jazz
Aliisa Peräniitty
Nykytanssi, jazz, lyrical jazz, esiintyvät ryhmät
Valmistuin tanssinopettajaksi Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemialta vuonna 2019. Siitä lähtien olen pääasiassa toiminut opettajana. Opettamisen myötä olen oppinut myös itse valtavasti.
Aloitin tanssimisen 4-vuotiaana Helsingin tanssiopistolla, ja matkani jatkui Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kautta nyky- ja jazztanssin maailmaan Tamara Rasmussenin opistolle ja Sibelius-lukioon, ja lopulta jatkoin opintojani Turussa.
Opettajana pyrin olemaan kannustava ja luomaan turvallisen oppimisympäristön, jossa on tilaa kokeilla uutta, mokailla, iloita, kysyä ja keskustella ryhmässä. Minulle on tärkeää kohdata jokainen oppilas tanssisalissa, tukea yksilöllistä kehitystä ja kunnioittaa jokaisen oppimisvaiheita ja tarpeita.
Tunneillani liikutaan monipuolisesti, harjoitellaan lajille tyypillistä tekniikkaa ja tehdään muun muassa erilaisia tehtävälähtöisiä luovia harjoitteita – omaa kehoa kuunnellen ja tulkiten. Musikaalisuus ja kokonaisvaltainen ilmaisu ovat myös tärkeässä roolissa tunneillani. Erilaiset musiikit luovat tunnelmaa ja tukevat tanssin harjoittelua.
Työssäni parasta on se, että saan työskennellä inspiroivassa ympäristössä oppilaiden kanssa. Tällainen ympäristö tarjoaa minulle mahdollisuuksia oppia itsekin uutta, haastaa itseäni ja kasvaa opettajana, koreografina ja tanssijana.
Anni Tolppanen
Nykytanssi, baletti, yksityisopetus ja tilaustunnit
Olen tanssinopettaja, yrittäjä ja tanssistudio Fokuksen perustaja. Olen valmistunut tanssinopettajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2017.
Tanssi on aina ollut osa elämääni 4-vuotiaasta lähtien. Harrastin klassista balettia pitkään päälajinani, kunnes nykytanssi ja steppitanssi saapuivat elämääni nuoruuden kynnyksellä. Nykytanssi imaisi mukaansa ja on ollut päälajini siitä lähtien. Syvennyin nykytanssin maailmaan entistä paremmin ollessani vaihto-opiskelijana Norjan Stavangerin yliopistossa nykytanssijan linjalla vuonna 2016. Opiskeluvuosieni aikana tutustuin syvemmin myös jazztanssin maailmaan. Ensiaskeleeni yrittäjyyteen otin vuonna 2014 perustaessani opiskelutovereideni kanssa esiintyvän tanssiryhmän Turkuun.
Intohimoni on tarjota oppilaille laadukasta ja kannustavaa tanssinopetusta.
Opettajana olen motivoiva ja positiivinen. Tunneilla on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia, mutta myös haastaa itseään sopivalla tasolla. Turvallinen ja hyvä ilmapiiri tanssitunnilla ovat itselleni tärkeitä arvoja.
Pilvi Törmänen
Baletti
Olen Pilvi ja luonteeltani olen hyvin eloisa ja optimistinen tapaus. Olen kotoisin Rovaniemeltä, missä tanssiharrastukseni alkoi jo 2,5-vuotiaana. Valmistuin tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta baletin suuntautumisvaihtoehdossa keväällä 2017. Osana opintojani opiskelin puoli vuotta kansainvälisessä opiskelijavaihdossa Lissabonissa.
Olen iloinen ja kannustava opettaja ja minulle on tärkeää, että tunneilla koetaan onnistumisen kokemuksia ja saadaan sopivasti haasteita. Tunneillani on tärkeää tekemisen meininki. Haluan luoda tunneilleni avoimen ja hyvän ilmapiirin, jossa tanssin ilon kokeminen on keskiössä. Tanssissa keskeisiä asioita minulle ovat tekniikan puhtaus, esteettisyys ja kokonaisvaltainen ilmaisu.
Pinja Grönberg
Nykytanssi, esiintyvät ryhmät
Olen valmistunut tanssitaiteen kandidaatiksi Tukholman Dans och Cirscushögskolanista vuonna 2017. Tanssin parissa työskentelen sekä opettajana että esiintyjänä tanssitaiteen kentällä.
Tanssimisen olen aloittanut 4-vuotiaana Nurmijärven tanssiopistossa, jossa vuosien aikana harrastin aktiivisesti erilaisia lajeja laidasta laitaan. Sieltä tieni on vienyt minut Vaskivuoren tanssilukion kautta tanssijan ammattiopintoihin Tukholmaan, missä pääsin työskentelemään laajasti eri puolilta maailmaa tulevien opettajien ja taiteilijoiden kanssa. Nykytanssi on ollut omin lajini jo pitkään ja sitä myös nykyisin pääasiassa opetan.
Mielestäni tanssissa ihanaa on se, että aina voi löytää uusia asioita, kokemuksia ja oppia lisää muun muassa itsestään, liikkeestä ja vuorovaikutuksesta ympäröivän kanssa. Olen itse tutkiskelija ja haluan myös tunneillani tarjota tilan ja ajan kokeiluun, fiilistelyyn, liikkeelliseen pohdiskeluun ja innostumiseen. Kannustan itsensä monipuoliseen haastamiseen ja rohkeasti omien rajojen tunnusteluun turvallisessa ja avoimessa ilmapiirissä.