Yksityistunnit
Tarjoamme tanssikoulussamme yksityistunteja baletissa, nykytanssissa ja jazztanssissa kaikenikäisille ja -tasoisille tanssijoille. Yksityistunnit suunnitellaan aina oppilaan omien tavoitteiden, taitotason ja toiveiden mukaan. Ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi tekniikan kehittämiseen, esiintymisvalmennukseen, pääsykokeisiin valmistautumiseen tai oman ilmaisun vahvistamiseen.
Varausta tehdessä oppilas kertoo, mihin asioihin hän haluaa yksityistunnilla keskittyä, jotta tunti voidaan suunnitella mahdollisimman hyvin hänen tarpeitaan vastaavaksi.
Baletti
Baletin yksityistunneilla keskitymme erityisesti oman tekniikan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tunnit räätälöidään tukemaan oppilaan yksilöllisiä tarpeita, kuten linjauksia, voimaa, liikkuvuutta, piruetteja, hyppyjä ja kärkitossutekniikkaa. Tavoitteena on vahvistaa varmaa ja terveellistä tanssitekniikkaa sekä lisätä itsevarmuutta. Varausvaiheessa oppilas kertoo, mihin baletin osa-alueisiin hän haluaa erityisesti panostaa ja millä tasolla harrastaa lajia.
Nykytanssi ja jazztanssi
Nykytanssin ja jazztanssin yksityistunneilla painotamme koreografista työskentelyä. Oppilaalle voidaan luoda oma soolo esimerkiksi kilpailuja, esityksiä, videoita tai pääsykokeita varten. Tunnit tukevat ilmaisua, musiikillisuutta, esiintymisvarmuutta ja persoonallista liikekieltä.
Halutessasi tunneilla voidaan keskittyä myös tekniikkaharjoitteluun, kuten lattiatyöskentelyyn, kehonhallintaan, dynamiikkaan, akrobatiaan tai lajikohtaiseen perustekniikkaan. Varausta tehdessä oppilas kertoo, haluaako hän keskittyä koreografiaan, tekniikkaan vai näiden yhdistelmään.
Yksityistunnit varataan suoraan varauskalenterista.
Mikäli et löydä kalenterista itsellesi sopivaa aikaa, voi laittaa meille viestiä info@fokusdance.fi. Kaikkia aikoja ei julkaista suoraan varauskalenteriin.
Yksityistunti maksetaan varauksen yhteydessä. Peruutukset tulee tehdä viimeistään 7 päivää ennen tuntia. Äkillisissä sairastapauksissa tunnin ajankohtaa voidaan siirtää sovitusti opettajan kanssa.